maanantai 16. joulukuuta 2013

Joulun alla

 Tämmöinen tuubihuivi valmistui 
Spettacolon ihanaisesta langasta.

Työn ja tuskan takana 
ollut tiikerikakku.
Ikinä en enää tee tällä samalla 
vuualla mitään mikä pitää paistaa.

Sitten kuvailuita kotoa. 
Jouluista tai ei, 
meillon kiva koti.







  

Muistakaa,
 tontut kurkkivat ikkunoista!

perjantai 13. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

 Pitkälliseksi venähtänyt 
blogihiljaisuus päättyy nyt.

Työt, lähestyvä joulu ja 
häiden suunnittelu 
ovat tiukasti omineet aikani.

Sitten on vielä tämä 
pimeys ja väsymys.

Tosin väsyneenä istun 
telkun ääressä
 ja neulon, neulon ja neulon, 
joten on jotain 
postattavaakin.

Regian zoofari colour-langasta 
pitkähköt sukat itselle.


 Nyt on neulonnassa ihanan 
pehmoinen Spettacolon lanka.
I-H-A-N-A
Tästä on tulossa tuubihuivi.

 

Opin neuloksen Novitan lehdestä.
Kohoneule on nimeltään:
1 o, 2 n, 1 o, 2 n kaksi kerrosta ja
kaksi kerrosta ainaoikeaa.
Näitä neljää kerrosta vuorotellen.

Voitin Rakkaudella tehty-kirjan
Kotolivingin joululahja-arvonnasta.

Mitä pikaisesti kerkisin jo selailla, 
on ainakin muutamia tehtäviä malleja.

 Taikasormet- kädentaitomessuilta 
ostetusta ontelokuteesta tuli kaitaliina.

 Oikealla puolella kaikki 
silmukat oikein ja nurjalla nurin.


Sitten tekaisin välityönä 
yhdet miesten lahjasukat.
Saaja ei ole vielä tiedossa.


Seija-myrskyn pauhatessa ulkona, 
on ihanaa istua sisällä kahvikupin, 
neuleen ja äärettömien mahdollisuuksien 
blogi/neuleohje/Pinteres-maailman ääressä.

Voikaa hyvin!

maanantai 18. marraskuuta 2013

Kädentaidot 2013 Tampereella

Ensimmäiset Kädentaitomessut 
Tampereella on koettu.
Hieno oli kokemus ja
 pää on ideoita pullollaan.
Miulle tärkeimpiä olivat 
langat ja neulomukset.
Ja askartelutarvikkeet ja ideat
 ja kauniit asiat mitä näin
ja se tunnelma 
(ennen kuin mummot rupesi kampittamaan).

Ensi vuonna menen takuulla 
uudelleen ja 
varaan perjantain ja 
lauantain messuilulle.

Oikeastaan mitään työpajoja, työnäytöksiä 
tai haastatteluja en kerinnyt näkemään.
Kivaa oli jutella myyjien, 
valmistajien ja muiden kanssa.

Tässä ostoksia
 mitä matkalta kertyi mukaan.
Lisäksi on vielä muutama salaisuus, 
joita ei tohdi vielä paljastaa.

Kynttilät ja
200 tuikkua.
Vähäksi aikaa riittänee.



Ihanat pussit.

Pussien merkki on Kallomaija.

Pakettikortteja.
Mie taijan tänä jouluna 
lahjoa ihmisiä paljon.

Jättiläistiuku


Posliiniset vetimet, 4 € paketti.



Nämä tulivat melkein ilmasella. 
Ajatuksena on kietoa 
villalankaa näitten ympärille.

Oho, pakettikortteja!

Ilmaislehtiä messuilta

P.s Äityliini, 
otin siulle oman Eiran langat-lehen.

Ja sitten se pääasia.
Lankasaaliini.
8 kerää.
Vain.


   Piti jo itseäni näpeille lyödä, 
etten tyhjentänyt kaikkia 
puljuja langoista, 
koska...
on nämä,

ja nämä

ja nämä!

Tumman harmaata kimallelankaa

Euron keriä, 
haalin itselleni kaikki.

Ja näitä en voinut vastustaa, 
värien enkä pehmoisuuden takia.

Neulomisiin!

torstai 14. marraskuuta 2013

Tuoksukynttilä

 Tee-se-itse tuoksukynttilä.
Tarvitaan:
 Lasikippo (kirpparilta, 080€
tuikku
kanelitankoja.

Yhdistä aineet mielesi mukaan.
Muista paloturvallisuus!



Huomenna reissuun kohti Tamperetta
 ja Kädentaidot-messuja!
Olen odottanut tätä 
viikonloppua noin vuoden.
Kohta se alkaa...

torstai 24. lokakuuta 2013

Kirpparisaalis

Saaliini ja löytöni tämän 
päivän kirpparoinneilta.

Riippuva tähti- koriste 
joulua ajatellen 1,5 €.

Uuden karhea takki 3 €

 100% pellava pöytäliina 4,90€.
Väri tumman ruskea.


Jouluinen kaitaliina 2 €.
Sopii kuin nakutettuna.
  

Riihimäen lasin kaksi kippoa.
Isompi 3,50€ ja pienempi 2,50€.

 Kauhuelokuva 1 €, 
Kirjeitä San Franciscosta 2 €, 
Toscanan auringon alla 1,50€ 
ja Hyvät bileet 1€.

Lisäksi löytyi 4 puseroa 
hinnoiltaan 1-3 euroa ja 
kaikki uutta vastaavassa 
kunnossa.

Ei huono päivä 
kirpparikierrokselle ollenkaan!
Lisäksi ostin SMG:n 
Alpaca Merino-lankaa 
Miehekkeen sukkia varten.

Kirpparoikaa ihmiset!