maanantai 7. tammikuuta 2013

Riika, Latvia

Paluu joululomalta 
ja uuteen vuoteen, 
joka ei alkanut 
niinkään hyvin. 
Autosta rikkoutui jarrut, 
tietokoneesta akku, 
sormesta katkesi verisuoni 
ja selkä on kipeä.
Ei tästä voi kuin 
parempaa kohti mennä.

Palataan kuitenkin 
vielä hetkeksi
 viime vuoden puolelle.

Matkasimme Ystäväiseni ja 
hänen miehensä kanssa ennen 
uutta vuotta Riikaan.

 Lomailu oli mielessä ja 
uuteen paikkaan tutustuminen.

Reissu meni hyvin, pientä 
ruokamyrkytyksen esiastetta 
ja allegista reaktiota 
lukuunottamatta.

Tässä teille hieman matkakuvia.

Pieniä kujia, mukulakivikatuja 
ja vanhoja taloja. Tykkään.

Ennen vanhaan talotkin 
on tehty kauniisti, 
ei mitään harmaita 
betonilaatikoita.

Näkyi siellä myös hieman 
huonompaakin pintaa, mutta 
tämäkin on minusta kaunis.

Koristeellisuus on 
kaiken a ja o.



Ja takorauta. 
Minä tykkään.

Kauniita ovia.

 Ja lyhtypylväitä. 
Miksi ei voi Suomessakin 
olla tälläisiä?

Komeata kivimuuria, 
kirkko ja lyhtypylväs.

Hotellimme sijaitsi aivan 
vanhan kaupungin sydämessä. 
Uuteenkaan kaupunkiin ei 
matkaa ollut juurikaan.
Hotelli oli laadukas, aamiainen 
monipuolinen ja palvelu hyvää.
Suosittelen.

Lukkojen silta. 
Ja niitä pylväitä...

Pariskunnat olivat 
lukinneet rakkauden 
lukkonsa siltaan 
hääpäivinään.


Ravintolan edustalta 
kuvattu reki valoineen.

Hassut, ihanat ja kauniit talot.

Pääpylväs.

Nyt ollaan jo ihan kotona. 
Tein huippulöydön, 
Novitan Koti-sarjan 
valmisverhot, 
hintaan 7,50€.
Näihin kuuluisi vielä 
punaiset kangaspitimet.

Kuosi lähempää ja 
todellisemmassa värissä.

Parhautta joulun jälkeisessä 
elämässä on kirjakauppojen alet.
 Nämä tarttuivat tänään mukaan.

Parempaa vointia kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti