perjantai 18. tammikuuta 2013

Väriä elämään ja lankoja...

Kaipailin kovin väriä elämääni, 
joten ostin esikon kauppareissulta.

Tänään sai jo nauttia 
auringonpaisteestakin!

Kirpparilta löytyi 
2010 kevään Novita, 
josta löysin hyvän ohjeen 
elämäni ensimmäistä 
villatakkia varten. 
Tai itseasiassa 
takki on jo toinen. 
Pienenä neuloin pehmolelu-
apinalleni villapaidan.

Tässä sen villatakin 
alku jo onkin. 
Ohjeessa oli käytetty 
Novitan jättiraitalankaa,
 muttei sitä enää edes Novitan 
lankadelistä löydy, 
joten valitsin 
lempivärini, harmaan.
Houkuttelevat olisi 
ollut jättiraidankin 
värit: lime, turkoosi,
 pinkki ja vihreä.

Valoa pimeyteen.

 Sitten kirppislöytö-osioon. 
En ole aikoihin kirppareilla 
käynyt, joten nyt vapaapäivien
 kunniaksi kävin molemmilla 
suosikeillani.
Tein löytöjä.
Pääkallo-kukkaro

Tunika ja neuletakki

 Litranen lasipurkki kaakaolle

 Kosmetiikkapussukka kärpässienillä
 ja pienellä ötökällä.

Uusi päiväpeitto.
 Hieman hillitymmän 
värinen kuin edellinen. 
Ei ole kirpparilta vaan 
uuden uutukaisena hintaan 5€.

Sitten vuorossa päiväni pelastus.
Tilasin Sentikasta lankoja.
Tulivat todella nopeasti.
Kaksi kerää Noron Kureyonia, 
kerän Noron Silk gardenin 
ja Lang yarnsin Seta tweediä 
kaksi vihreää ja 
kaksi oranssia kerää.
Kovin ovat ihania ja suloisia. 
Käsiä kuumottaa 
päästä näihin käsiksi.

Eilen tuli huolestuttavaa 
kipuilua vasempaan ranteeseen, 
joka tosin poistui kun 
hetken maltoin olla neulomatta.
Nyt kun ei malttaisi olla
 neulomatta hetkeäkään.



Värikkäitä hetkiä teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti